Frisbeegolfin tyttö- ja naisharrastajamäärät ovat huolestuttaneet tiimimme aktiiveja jo jonkin aikaa. Valoisan tulevaisuuden nimissä löimme viisaita päitämme yhteen sillä seurauksella, että maanantaina 15.6. näki päivänvalon tiimimme järjestämä ensimmäinen varsinainen tapahtuma. Tyttöjen ja naisten frisbeegolfiltaan olivat tervetulleita kaikki naispuoliset ihmiset ikään tai kokemukseen katsomatta.

Tohtori oli tilannut hyvää ilmaa, mutta Suomen kesä löi kapuloita rattaisiin sillä seurauksella, että vettä satoi monta päivää taukoamatta. Alkuperäinen tarkoitus oli pitää tapahtuma pihalla, mutta onneksi urheiluopistolta järjestyi mahdollisuus tapahtuman vetämiseen myös sisätiloissa. Tiimimme tiedotusosasto pyrki kovasti tiedottamaan tapahtuman siirtymisestä sisätiloihin siinä pelossa, että osallistujamäärä jäisi sateen vuoksi vähäiseksi. Paikalle löysi lopulta 14 tyttöä ja naista! Mahtava määrä! Mitähän osallistujamäärät olisivat olleet jos ilma olisi suosinut?

Urheiluhallissa innokkaat lajiin tutustumaan tulleet jaettiin eri ryhmiin harjoittelemaan vuorollaan puttaamista, lähestymisiä ja draiveriheittoja osaavien opastajien johdolla. Pian oli kenttä täynnä hymyä ja naurua. Kokemattomimmatkin tuntuivat pääsevän alkuhämmästyksen jälkeen hyvin mukaan, ja loppujen lopuksi varmaan jokainen naisista pääsi kokemaan onnistumisen tunteita.

Parin tunnin urheiluhallissa vietetyn opastuksen jälkeen joimme porukalla kahvit urheiluopiston kahvilassa, minkä jälkeen siirryimme (jo hellittävää sadetta uhmaten) ulos jalkapallokentälle. Jalkapallokentällä käytiin vielä läpi frisbeegolfin perussääntöjä ja hiottiin heittoja. Sponsorimme Powergrip ja Rovaniemen Intersport olivat tukeneet tapahtumaamme lahjoittaen kiekkoja, minikiekkoja, juomapulloja, vaatteita ja muuta frisbeegolftavaraa. Tapahtuman loppuhuipennukseksi osa välineistöstä jaettiin pituusheittokisan perusteella, ja osa arvottiin muuten vain. Jokainen sai jotain, ja kaikille jäi hyvä fiilis! Kiitos kaikille paikalla olleille tytöille ja naisille. Kiitos kuuluu myös paikalla olleille tiimiläisille: Tohtori, Riku, Hannu, Esa ja Jussi.

Tiimimme tarkoituksena on pitää kesän edetessä vielä toinenkin samanlainen naisten ja tyttöjen tapahtuma. Lisäksi tarkoituksena on muutenkin monipuolistaa ja elävöittää Rovaniemen frisbeegolf-harrastustoimintaa. Mutta tältä erää, over and out.