24.4.2016 Naisten frisbeegolfin toinen treenikerta

 

Menneenä sunnuntaina järjestettiin kevään toinen naisten frisbeegolftapahtuma. Urheiluopistolle kerääntyi kymmenkunta innokasta fribaamisesta kiinnostunutta naista. Mukana oli kokeneempia heittelijöitä sekä myös aivan vasta-alkajia, mutta jokainen sai tasonsa mukaista opastusta Tohtorin ja Samin valvovien silmien alla.

 

Toiminta aloitettiin opiston urheiluhallin puolella kahdella suorituspaikalla. Kaikki frisbeegolfin perusheitot puttaamisesta draiveihin käytiin läpi omilla suorituspaikoillaan. Kuvaaja sai siinä tapahtumaa seuratessa ihmetellä, että mistä Tohtori aina löytää näitä luonnonlahjakkuuksia. Putit kilisivät koreihin kaikilla mahtavaan tyyliin, ja palloilukentän reunamien verkot olivat kovilla neitien ja rouvien viskoessa niihin kiekkojaan.

 

Tauolla arvottiin kiekkoja, joita armeliaat yhteistyökumppanimme olivat tapahtumaa varten lahjoittaneet. Hymy oli herkässä uusien kiekkojen omistajilla, ja nyt ei harrastuksen jatkaminen ole ainakaan välineistä kiinni. Arvonnan yhteydessä Tohtori myös esitteli ACDG:n toimintaperiaatteita ja tapahtumatarjontaa.

 

Arvontojen ja yhteiskuvien jälkeen siirryttiin ulos lumiselle jalkapallokentälle testaamaan, että miten ne kiekot konkreettisesti lentävät. Ja hyvinhän ne näyttivät lentävän. Lumien sulamista saa vielä odottaa tovin ainakin Ounasvaaran frisbeegolf-radalla, mutta seuraavalla kerralla on luvassa jo ihan radallakin harjoittelua. Toivottavasti mukana olleet naiset odottavat radalle pääsyä yhtä kovasti kuin allekirjoittanut. Huhun mukaan sunnuntain treenien jälkeen seuramme ACDG oli saanut uusia naisjäsentä. Way to go!

 

Isompi-H kiittää ja kuittaa.

_P5D4544 _P5D4604 _P5D4616 _P5D4703